Mä en kykene laihtumaan. "Born to be fatt", ja niin tulen aina olemaan läski hyllyvä ihrakasa. Inhoan itseäni, ja elämääni.

Mutta nyt mulla on yksi ystävä, jolle voin kertoilla kaiken. Jotain hyvää elämälle on mullekkin tarjota. Täytän huomenna kaksitoista. 13 päivä... Mahtaakohan sillä olla tekemistä epäonneni kanssa?

Äiti kävi meillä eilen, ihan huppelissa. Se sanoi, että se rakastaa mua. Mutta mä en usko siihen, en pätkääkään.

Jos se rakastaisi mua, se lopettaisi juomisen, edes yrittäisi. Tuntuu että olen siskon jaloissa, kun se tahtois olla poikaystävänsä kanssa kahden, ja sit mulla on ongelmani.

Miksi elämän on oltava pelkkää paskaa?

Kiitos kovasti kaikille kommentoinelle tuesta. Äitini juoppoudesta tiedetään, siksi asun siskoni luona. Silti harmittaa, kun tarvitsisin äitiäni.

Eikä minulla ole todettu masennusta.

Elämässä on myös valoa, ja olen saanut yhden kaverin. Saapas nähdä, kehkeytyykö välillemme ystävyyttä. Mutta elämä alkaa näyttää myös valoisaa puolta.

Kunhan saisin nämä läskit pois, niin voisin saada lisää ystäviä.

Kiitos tuesta, nyt tiedän, että joku välittää.

Paino: 70kg

Pituus: 155cm

Ikä: 11

Perhe: isosisko (jonka luona asun) ja juoppo äiti

Olotila: Masennus, ei juurikaan ystäviä

 

Elämä on kuin kamalimmasta elokuvasta, mutta sitä minä elän joka päivä, aina ja iankaikkisesti.

Rakkaat ihmiset, jotka luette tätä blogia: Olkaa kilttejä ja kommentoikaa, kun käytte.

Blogini tarkoitus on kertoa siitä elämästä, mistä en voi kenellekkään muulle puhua. Se on mun oma salainen maailma, ja sen on pysyttävä tämän blogin sisällä.

Tänne kirjoitan mun syvimmät ajatukset ja pelot, kerron mun elämästä ja muusta.

Saan alkaa purkaa tunteitani tänne blogiin. Kiitos Kikille ihanasta pohjasta.