Mä en kykene laihtumaan. "Born to be fatt", ja niin tulen aina olemaan läski hyllyvä ihrakasa. Inhoan itseäni, ja elämääni.

Mutta nyt mulla on yksi ystävä, jolle voin kertoilla kaiken. Jotain hyvää elämälle on mullekkin tarjota. Täytän huomenna kaksitoista. 13 päivä... Mahtaakohan sillä olla tekemistä epäonneni kanssa?

Äiti kävi meillä eilen, ihan huppelissa. Se sanoi, että se rakastaa mua. Mutta mä en usko siihen, en pätkääkään.

Jos se rakastaisi mua, se lopettaisi juomisen, edes yrittäisi. Tuntuu että olen siskon jaloissa, kun se tahtois olla poikaystävänsä kanssa kahden, ja sit mulla on ongelmani.

Miksi elämän on oltava pelkkää paskaa?